sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Pyörällä kiertoliittymässä

Tänä talvena helsinkiläisiä on siunattu/kirottu runsaalla lumentulolla jo ennen tammikuuta, mikä on ollut viime vuosina harvinaista. Talvipyöräilijän näkökulmasta tämä poikkeama ei ole kovin miellyttävä asia, varsinkin jos pyöräteitä ei ehditä auraamaan. Tai jos auraajan mielestä pyörätie on paras paikka loppusijoittaa lumikasat.


Helsingin pyöräteiden ja -kaistojen laadusta voi olla montaa mieltä. Uusissa suunnitelmissa on onneksi toivoa paremmasta. Erinomaisessa Kaupunkifillari-blogissa on toivottu, että ensi vuonna käyttöön saatava uusi suunnitteluohjeisto tulisi parantamaan pyöräteiden ja -kaistojen suunnittelua. Tähän toiveeseen on helppo yhtyä, sillä siinä määrin monimutkaisia ja aivan hölmöjäkin ratkaisuja ovat hyvää tarkoittavat liikennesuunnittelijat saaneet aikaiseksi tähän asti.

Tässä pari ajankohtaista suunnitelmaa, joissa on selvästi mietitty pyöräilyn asemaa, mutta on saatu kuitenkin varsin erilaisia lopputuloksia. Ensin Malminrinne, joka nykyään on kolmikaistainen autotie. Yksi Jätkäsaareen tulevista raitioteistä tulee kulkemaan tätä kautta omilla kaistoillaan ja samalla kadulle sijoitetaan myös pyöräkaistat. Kadulle tulee kaksi kiertoliittymää.


Ajan itse Malminrinteen läpi useita kertoja viikossa fillarilla. Nykyisellään katu sopii sellaiselle pyöräilijälle, joka uskaltaa haastaa autoilijat. Aremmat ovat pysytelleet kapeahkoilla jalkakäytävillä jalankulkijoiden harmiksi.

Suunnitelmassa epäilyttävät kiertoliittymissä olevat pyöräkaistat ja Lapinlahdenkadun lyhyellä osuudella olevat pyörätienpätkät. Jälkimmäiset nähtävästi muutetaan pyöräkaistoiksi. Luulen, että pyöräkaista ympyrässä on toivoton yritys. En usko, että monikaan autoilija hoksaa varoa vierellä ajavaa tai oikealta ohi tulevaa pyöräilijää kääntyessään ulos liittymästä. Ilmeisesti monille on epäselvää sekin, että ympyrästä pois kääntyessään autoilija on velvollinen väistämään suojatien ylittäjiä.

Uudenlainen ote on Käpylän suunnitelmassa, jossa ympyrässä ei ole pyöräkaistoja. Suoraan menijät voivat ohittaa pyörätietä pitkin koko ympyrän ja kääntyjät ryhmittyvät autojen kanssa samalle kaistalle.


Suunnitelmassa on toinenkin mielenkiintoinen kohta Koskelantien risteyksessä, jossa pyöräkaista ryhmittyy ennen risteystä oikealle kääntyvien autojen vasemmalle puolelle, eli loogisesti oikeaan paikkaan.

Pulmapaikoiksi muodostuvat kohdat, jossa pyörätie yhtyy autokaistaan (pyöräilijä väistämisvelvollinen) tai kaistaa vaihtava autoilija ylittää pyöräkaistan (autoilija väistämisvelvollinen).

Koskelantiellä pyörätiet ovat keskellä katua, kuten nykyäänkin. Olen itse hieman epävarma pidänkö nykyisestä ratkaisusta. Se vähentää hieman pyörätien ylittävien autojen määrää, tai sitten ei, mutta pyörätielle pääseminen ja sieltä poistuminen risteyksissä aiheuttaa päänvaivaa tai joskus odottamista kaksissa liikennevaloissa. Nämä ongelmat voi ratkaista suunnittelemalla risteykset myös pyöräilijän näkökulmasta, jotta joka suuntaan on luonteva jatkoreitti.

Käpylään on tulossa myös shared space -tyyliin suunniteltu risteysalue Pohjolankadun päähän. Tästä ei ole silmiini sattunut vielä julkaistuja suunnitelmia.

4 kommenttia:

  1. Malminrinteen kiertoliittymät ovat tilallisesti vaikeita, jos vertaa aivan loistavaan käpyläntien ympyrään. Ja harvassa kaupungissa rakennetaan kantakaupunkiin edes kiertoliittymiä. Mutta itse ajattelen aina arkojen eläkeläisten pyöräilyä ja sitä missä ja miten ne mahdollisesti ajelevat. Niille nuo kaistat ovat varmaankin hyviä liittymän sisällä, mutta voihan pyöräkaistalta vaihtaa autokaistalle ja kiertää siinä. Harvoin esim. fillarilähetit muutenkaan noilla pyöräilijöiden kaistoilla viihtyy ja ainakaan Tukholmassa ei mitään pakotetta edes ole.

    Käpylä kuva: Todellakin loistava tuo ympyrän reititys. Mutta Kullervonkadun pysäkkiohitukset (2kpl) voisivat tapahtua kadulla, eikä pysäkin takaa ja pysäkkialue 1,5m sisäänvedettynä.

    Samoin pikkuviilausta Käpyläntielle. Kun ajetaan pohjoiseen ja haluaa kääntyä Väinölänkujalle, menee taas turhan kulmikkaaksi. Pysäköinnin jälkeen pyörätie voisi muuttua osaksi katua (kaistaksi), siis tietenkin jo ennen suojatietä, niin silloin myös vasemmalle kääntyminen mahdollistuu ryhmittymällä autokaistalle. Ja pyörätie jatkuu vasta pysäkkialueen jälkeen. Pysäkkialueella ei pyöräkaistaa, luonnollisesti.

    Koskelantien keskipyörätiestä olen juuri samaa mieltä. Kyllähän keskipyörätie sinne voidaan kivasti jättää, mutta sieltä pitää voida kääntyä samoille kaduille, mihin autoille. Esim vaikka Joukolantielle. Siihen vain ylitys ja painonapilla valo-ohjaus pyörille ja vielä selvästi ohjaten liikenteen sekaan pyöräilemään ja samoin Joukolantieltä tullessa selvä viitoitus ja pienet kaistantyngät ohjaamaan keskipyörätielle. Ettei ensikertalainen vahingossakaan käänny tietämättömyyttään oikealle liikenteen sekaan tai vielä pahempaa, valitsee jalkakäytävän. Tuo pieni hienosäätö maksaa paljon, mutta sen luulisi olevan pakollista.

    Oletkos löytänyt nämä ja näitä tulee vielä lisää, kunhan jaksan. Martti käsittääkseni tekee näistä postauksen linkin kera.
    http://www.kaupunkifillari.fi/wiki/index.php?title=Eniro_Gatuvy_-palvelun_linkkej%C3%A4

    jari

    VastaaPoista
  2. Mainioita nuo Tukholman katunäkymät! Kiitos vinkistä.

    Kuvailemasi malliratkaisu Joukolantien risteykseen olisi tosiaan paikallaan. Sattumoisin juuri tuota risteystä harmittelin monet kerrat, kun asuin vielä noilla nurkilla. Samoin tuo Väinölänkujan risteykseen ehdottamasi ratkaisu on täyttä asiaa.

    VastaaPoista
  3. Äh, olin suunnitellut kirjoittaa täsmälleen tämän saman postauksen Kaupunkifillariin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Haluaisitko kaupunkifillarin kirjoittajaksi muuten? Voisit julkaista tämän saman siellä. Sanoit jo aiheesta kaiken mitä itsekään keksin sanottavaa, joten tuskin enää itse viitsin smaa kirjoittaa.

    Taas hieman erilainen pyöräkaistat+liikenneympyrä -viritys on tulossa Koirasaarentielle (katusuunnitelma ei enää netissä, koska kommenttiaika meni jo, kaupunkifillarissa kuvia).

    Oleellinen ero Malminrinteeseen on, että pyöräkaista on liikenneympyrässä ilmeisesti erotettu liikenteenjakajalla autokaistasta. Tämä lisää riskiä, että autoilija ei huomaa takaoikealta tulevaa pyöräilijää, johon verrattuna on väistämisvelvollinen (koska kyse on pyöräkaistasta, joka on ajorataa, eikä pyörätiestä). Turvallisin ratkaisu lienee siis ajaa autojen puolella tuota liikenteenjakajaa, mutta silloinkin se jakaja on liittymästä poistuessa vähän tiellä.

    VastaaPoista
  4. Liikenneympyrät (vai kiertoliittymät) ovat ajankohtainen aihe. Kiitos tuosta tarjouksesta, vaikka voi olla, että tällä hetkellä ajanpuutteen vuoksi inputti jäisi kovin vähäiseksi. Hyvä jos tännekään ehtii kerran kuussa raapustamaan vaikka asiaa on jonossa paljon. :D Tekstin saa toki julkaista kaupunkifillarissakin, jos se vaikuttaa sen arvoiselta.

    VastaaPoista