tiistai 12. toukokuuta 2009

Kauppatorin ja Senaatintorin liikenne uusiksi

Torikortteleiden liikennesuunnitelma on Kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyssä 15.5. Tarkoitus on sulkea Katariinankatu ja osa Hallituskatua liikenteeltä. Katariinankadulla kulkeva raitiotieyhteys siirtyisi siksi Unioninkadulle eli Unioninkadusta tulisi kaksisuuntainen sekä autoille että ratikoille Pohjois-Esplanadin ja Senaatintorin välillä.


Mielestäni on jo aikakin poistaa liikenne Tuomiokirkon portaiden edestä. Miksiköhän siihen on ylipäänsä pitänyt saada tie autoille?

Unioninkadun kaksisuuntainen osuus on varmaankin suunnitelman vaikein osuus. Katariinankatua korvaava yhteys on oltava ratikoille ja busseille mutta muulle autoliikenteelle yhteys ei mielestäni ole välttämätön. Koska kaarre Aleksilta Unioninkadulle on jyrkkä, joudutaan raitiovaunukiskot todennäköisesti limittämään pieneltä osalta matkaa. Tämähän tarkoittaa sitä, että liikennehäiriöriskit kasvavat ja tarvitaan liikennevaloja, joilla muu liikenne katkaistaan kun kääntyvä vaunu vie koko kadun leveyden. HKL onkin vastustanut limitystä ja ehdotti myös, että Havis Amandan ympäri voitaisiin tehdä silmukka myös etelästä tuleville vaunuille häiriötilanteita varten.

Harmi kyllä tuon kuvan perusteella alueen pyörätiet olisivat edelleen yhtä heikossa kunnossa kuin nykyäänkin. Kauppatorin reunaa kulkevaa pyörätietä on melkoisen ikävä ajaa kesällä, kun tori kukoistaa ja torilla kävijät seisoskelevat pyörätiellä. Täytyy toivoa, että pyörätie ymmärrettäisiin laskea tai nostaa eri tasoon, jotta pyörätie erottuisi torialueesta paremmin.

Lopullinen suunnitelma kehittyy jatkovalmistelussa. Toteutusaika olisi 2010-2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti