keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Ratoja lentokentälle ja muuta ajankohtaista joukkoliikenteestä

Helmi-maaliskuun aikana on jälleen julkaistu vaikka mitä mielenkiintoisia uutisia joukkoliikenteen saralta.


Uusien raitiovaunujen hankinta saa taas edetä, kun markkinaoikeus hylkäsi Koncarin tekemän valituksen perusteettomana. Markkinaoikeus ehti joulukuussa kieltää hankinnan jatkamisen Koncarin vaatimuksen perusteella. Markkinaoikeuden päätöstä lukiessa käy hyvin ilmi miten hankalaksi julkiset hankinnat ovat muodostuneet. Hankintaa tehtäessä pitää olla erittäin tarkkana siitä miten asiakirjat ja varsinkin valintaperusteet muotoillaan. Hankintoihin erikoistuneille lakimiehille on varmoja työpaikkoja tarjolla. Tällä tavalla voidaan halvaannuttaa julkisten toimijoiden toimintaa, mikä ei taida olla ainakaan kansalaisten etu.

On hyvä, että hankinnat täytyy tehdä yhteisten sääntöjen mukaan, ja on myös hyvä, että hankinnassa väärin kohdeltu osapuoli voi tarvittaessa saattaa asian markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Toisaalta vaikeaksi asian tekee se, että valittaminen käytännössä kannattaa aina, jos on pienikin todennäköisyys saada hankintapäätös muutettua. Tässäkin tapauksessa kulut Koncarille ovat oikeudenkäynnistä koituneet kulut + 5000 euroa HKL:n oikeudenkäyntikuluja - eli taskurahoja. Lisäksi valitus keskeyttää hankinnan etenemisen (sakon uhalla), josta koituu omat kulunsa hankinnan tekijälle.

Kilpailussa on mukana enää kolme vaunutoimittajaa:  Transtech, Bombardier ja CAF.

Lippujärjestelmän uudistuksessa on järki voittanut. Epävarmaa, vaikeasti ymmärrettävää ja kallista check-in-check-out -järjestelmää ei ilmeisesti enää aiota viedä eteenpäin. Sen sijaan sekä kausi-, arvo- että kertaliput perustuisivat vyöhykkeisiin. Seudun jakoa vyöhykkeisiin voi aina viilata paremmaksi kuin nykyään. Kortin arvolla maksettavalla vyöhykelisämaksulla voi lisäksi yhden vyöhykkeen kausilippulainen jatkaa toisen vyöhykkeen puolelle. Tämä "seutulisä" oli käytössä joitakin vuosia sitten, mutta poistui nähtävästi siksi, että se verotti YTV:n kassaa liikaa.


Suunnitelmiin voisi mielestäni vielä lisätä mahdollisuuden maksaa matkustamisestaan käytön mukaan jälkikäteen, samoin kuin vaikkapa puhelinlaskussa maksetaan puheluista jälkikäteen toteuman mukaan. Miksi pitää etukäteen arvata, miten paljon tulee matkustamaan? Lipun ostaminen etukäteen lienee peruja kaukoliikenteestä, jossa ostetaan useimmiten nykyäänkin paikkalippu etukäteen. Kaupunkijoukkoliikenne perustuu erilaiseen, jokapäiväiseen kulkemiseen.

En myöskään ymmärrä, miksi vyöhykkeiksi ehdotetaan kaarimaisia alueita. Poikittainen matkustaminen tulisi siis melkoisesti halvemmaksi kuin säteittäinen matkustaminen.

Lentokentän kaukoliikenneradan esiselvitys tuli ulos helmikuun puolella. Kyseessä on siis rata, joka kulkisi pääosin tunnelissa Pasilasta Keravalle lentokentän kautta. Esiselvityksessä on vertailtu alustavasti nykyisen terminaalin ja mahdollisesti tulevaisuudessa rakennettavan Viinikkalan terminaalin kautta kulkevia vaihtoehtoja. Molempien hinta liikuu miljardin hujakoilla.

Hyöty-kustannus -suhde on molempien vaihtoehtojen laskelmissa alle yhden, eli vaihtoehdot eivät ovat kannattavia. Toisaalta laskelma on alustava eikä sisällä maankäytön muutoksista seuraavia vaikutuksia. Esimerkiksi lentokenttärata vapauttaisi pääradan kapasiteettia, jolloin maankäyttöä pääradan varrella voitaisiin tehostaa. Tästä syystä Helsinki suhtautuu esiselvitykseen positiivisesti. Matkustajien kannalta rata nopeuttaisi yhteyksiä muualta Suomesta Helsingin lentokentälle, minkä johdosta lentosyöttöliikennettä voitaisiin vähentää. Projekti tulee olemaan pitkä; oletettavasti seuraavaksi asiasta tehdään alustava yleissuunnitelma ja ympäristövaikutusten arviointi.


Tällä hetkellä lentokentälle rakennetaan Kehärataa. Sen jälkeen sinne viedään joko tämä lentokenttärata ja/tai metro. Jälkimmäiseen tosin on vaikea uskoa, koska kolme erittäin kallista raskasraideprojektia Pasilasta samaan kohteeseen kuulostaa Helsingin kokoisessa kaupungissa liioittelulta, vaikka aivan samalla reitillä ne eivät kilpailekaan. Uskoisin, että niille rahoille löytyisi käyttöä jonkin muun alueen liikenneyhteyksien kehittämisessä.

On myös outoa, että Helsingissä metro ja juna selvästi kisaavat suosiosta suunnittelutasolla. Lentokentän lisäksi myös Töölöön kaavaillaan molempia. Kummassakin tapauksessa vaikuttaa siltä, että vaihtoehtoja ei vertailla saman pöydän ääressä, vaan niistä laaditaan eri tahoilla kilpailevia selvityksiä. Helsinki-Porvoo -käytävän suunnitelmissa sentään juna-, pikaratikka- ja metrovaihtoehdot esiintyvät rinnan; tosin tarkemmassa selvityksessä taitaa tällä hetkellä olla vain pikaratikka ja metro. Toivoa sopii, että niissä mahdollinen juna Porvooseen on huomioitu, koska pelkän yhden välineen sijasta paras vaihtoehto voisi olla yhdistelmä esim. junasta ja ratikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti